Pikavipillä paskoja turhakkeita

Kuluttajavirasto tarttui menneellä viikolla härkää sarvista ja vaati koulujen kotitalousopetuksen laajentamista kuluttajataitojen alueelle ja toisaalta sen aloittamista jo peruskoulun alimmilla luokilla. Pisteet sille, mutta pelkäänpä vaatimuksen kaikuvan kuuroille korville.

Yläkoulut julistavat, että kotitalous on arjen hallintaa harjoittava taito- ja taideaine, joka valmentaa toimimaan yhteisön vastuullisena jäsenenä. Määritelmä on sen verran laaja, että otsikon alle mahtuisi muutakin kuin kulutuksen järjestäminen kodin piirissä. Aikamme kotitaloudet eivät ole omavaraisia, joten kurssien oppimistavoitteisiin olisi perusteltua sisällyttää kuluttajaviraston vaatimusten mukaisesti käytännön taitoja markkinoilla toimimiseen. Painoarvoa voisi laittaa nimenomaan vastuullisuuteen kaikissa kodin sisäisissä ja sen ulkopuolelle suuntautuvissa suhteissa.  

Käsitteellisesti selkeä ja asian tärkeyttä korostava vaihtoehto olisi markkinatalousopetuksen sijoittaminen omaksi opintojaksokseen. Sen ydinsisältöinä olisivat ainakin markkinoiden eri toimijat, näiden erilaiset tavoitteet ja roolit, kilpailu ja yhteistyö, informaatio ja luottamus sekä moraali. Mahdollisen poliittisesti perustellun vastahakoisuuden murtamiseksi kurssin nimi voisi olla Vastuullinen markkinatalous.

Poliittisesti neutraalista näkökulmasta katsottuna on täysin mahdotonta käsittää kuinka voimme hyväksyä sen, etteivät peruskoulunsa päättävät kansalaiset tunne yhteiskuntamme taloudellisen organisoitumisen perusmallia. Kaikki vaihdanta ei tapahdu markkinoilla, mutta käytännössä joka ikinen meistä toimii markkinoilla ja on osa niitä. Jo lapsena teemme kulutuspäätöksiä. Aikuisempana teemme töitä markkinoilla kilpailevissa yrityksissä tai tuotteita ja palveluita markkinoilta hankkivissa organisaatioissa.

Uskon, että peruskoulujen vaikeneminen markkinataloudesta (kenties paria yhteiskuntaopin sivulausetta lukuun ottamatta) on yksi merkittävimmästä tavallisen kansalaisen asemaa markkinoilla heikentävistä tekijöistä. Puheet markkinatalousoppien tuomisesta kouluihin kuitenkin leimataan helposti pikkukapitalistien juoniksi. Markkinataloutta koskevat tiedot ja taidot parantaisivat nimenomaan tavallisen kansalaisen asemaa ja edistäisivät harkintaa toimittaessa markkinoilla. Ne voisivat myös parantaa markkinoiden toimintaa ja ihmisten näkemystä siitä mistä heidän työorganisaatioidensa toiminnassa on kyse. Laajempi ymmärrys markkinatalouden toiminnasta voisi myös houkutella uusia yrittäjiä – ihmisiä, jotka ovat ylpeitä tuottaessaan laadukkaasti jotain mitä ihmiset aidosti tarvitsevat.

Jos jatketaan entiseen malliin, mikään ei muutu. Yhä useampi vippaa ostaakseen paskan turhakkeen ajatellen, että kyllä joku muu kantaa vastuun – tai vielä pahempaa, ajattelematta mitään. Esimerkkiä heille näyttävät törttöilevät suurpankkiirit ja heidän panttivankinsa, poliitikot.

Järjestelmän oppi-isä Adam Smith totesi jo vuosisatoja sitten, että markkinatalouden peruspilareita ovat luottamus ja oikeudenmukaisuus. Yleisellä tasolla nämä säilyvät, jos vastuun kantavat riskin ottaneet. Riskin realisoituminen tarkoittaa myös maineen menettämisen sosiaalisia kustannuksia. Olisikohan häpeänurkkaukselle sittenkin vielä tilausta tämän päivän koulussa – ainakin vastuullisen markkinatalouden simulaatioissa?