Pari viikkoa sitten minulla oli jälleen kerran ilo osallistua Pellervon Päivään. Eräälle puhujalle kerta oli ensimmäinen. Hän hauskuutti yleisöä kertomalla jännittäneensä puheenvuoroa, mutta kuulleensa ystävältään helpottavat sanat: ”Ei hätää, kyllä he pitävät jutuistasi. Nehän ovat osuustoimintauskovaisia!”. Ystävän ennuste tehosi: ensikertalainen tunnusti uskonsa ja todisti osuustoiminnan tarjoamista mahdollisuuksista hyvinvointipalveluiden tuottamisessa.
Jäin pohtimaan tätä icebreakeria. Vastaaviin ajatuksiin olen törmännyt moneen kertaan omalla matkallani. Tyypillisesti osuustoiminnan parissa toimivien oletetaan olevan yhden asian miehiä ja naisia. Sinähän olet se osuustoimintamies, moni totesi minulle viime vuosikymmenellä. Nykyisin minulta kysytään, että olenkos minä the osuustoimintaprofessori. Mielelläni kannan tätä hienoa titteliä, joka tälläkin viikolla minulle myönnettiin. Jotta tärkeimmät asiat eivät jäisi taka-alalle, on kuitenkin syytä oikoa joitain käsityksiä.
Itse olen tutustunut osuustoimintaan ja sen tutkimukseen menneen 8-9 vuoden aikana. Tätä ennen en tiennyt koko toiminnasta mitään. En siitäkään huolimatta, että Suomi on maailman osuustoiminnallisin maa ja Kansainvälinen Osuustoimintaliitto (ICA) yksi maailman suurimmista järjestöistä. Globaalisti osuuskuntien yhteenlaskettu jäsenmäärä on nimittäin yli 1 miljardi ihmistä. En siis omaksunut osuustoimintaa äidinmaidossa, vaan kiinnostuin siitä vasta opiskeluaikana ihan sattumalta. Myöhäisherännäisyyden ansiosta olen kiinnittänyt erityistä huomiota ilmiön parissa toimivien asenteisiin. Voin todeta, että en ole tavannut juuri ketään, joka olisi hurahtanut osuustoimintaan. Osuustoimintaväen kokouksissa ei siis juuri hallelujaa huudeta, vaikka välillä olisi aihettakin. Sen verran lujaa menee monilla sektoreilla.
Osuustoiminta on varsin pragmaattista. Se on rakennettu arjen tarpeista maalaisjärkeen perustuen ja todettu erittäin toimivaksi tavaksi järjestää erilaisia palveluita. Eivät osuuspankit ja -kaupat ole sattumalta finanssialan ja päivittäistavarakaupan ykkösiä. Sillekin on olemassa hyvät perusteet miksi maatalouden eri sektoreilla elinkeinonharjoittajat ovat yhdistäneet voimiaan osuustoiminnan avulla. Osuustoiminta on hyvä muoto yrittäjien monenvälisiin strategisiin alliansseihin. Aivan viime aikoina osuustoiminta on ottanut sijaa niin tiimiyrittäjyyden muotona kuin yrittäjyyskasvatuksen työkaluna. Ei osuustoiminta kuitenkaan mikään ihmelääke ole. Myös kapitalistisia yrityksiä tarvitaan erityisesti silloin, kun toiminta vaatii suuria riskipääomia. Palveluissa vain asia on harvoin näin. Siksi osuustoiminnan rooli on vahvistunut samalla, kun palveluiden osuus bruttokansantuotteesta on kasvanut.
Osa osuustoiminnan menestyksestä johtuneekin juuri siitä, että malli ei perustu poliittisesti määriteltyihin uskomuksiin. Samaa ei voi uusklassiseen ajatteluun nojaavasta taloustieteestä ja tämän oletuksia myötäilevästä osakeyhtiöt jalustalle nostavasta perinteisestä liiketaloustieteestä. Tämä mallin uskovaisille vain sellaisilla opeilla on arvoa, jotka olettavat yksilön aina maksimoivan omaa etuaan ja joissa voiton maksimointi on yrityksen ainut oikea missio. Nämä valtavirran oletukset eivät ole tästä maailmasta ja tuskin pyhästä hengestäkään. Ne ovat lähtöisin kirjanoppineiden kynistä, jota eivät ole reaalimaailman todellisuudet juuri kuljettaneet. Moniko maa maailmassa on aidosti kapitalistinen? Moniko ihminen toimii kuten taloustiede olettaa?
Osuustoiminnan kansainvälisiin periaatteisiin kuuluu poliittinen puolueettomuus, mutta toki osuustoimintaakin on käytetty erilaisten poliittisten tarkoitusperien ajamiseen. Suomeen osuustoiminta tuotiin 1800-luvun lopulla isänmaallisin perustein, itsenäisyyttä vahvistavana ja ennen kaikkea kommunismin torjuvana oma-apujärjestelmänä. Tänäänkin osuustoimintaan liittyy isänmaallisia ja alueellista itsenäisyyttä vahvistavia elementtejä. Globaalitaloudessa paikalliset käyttäjäomistajat ankkuroivat osuustoiminnan avulla sosiaalista ja taloudellista elämää Suomeen. Tämän mahdollistaa monien osuuskuntien toisinaan paheksuttukin suuryritysluonne – on muskeleita, joilla ylläpitää toimialueen elämää. Kuortin ABC Etelä-Savossa on hyvä esimerkki siitä kuinka osuuskunta on elävöittänyt näivettyvää seutua.
Suomalaisissa osuuskunnissa on miljoonia jäseniä, joten mukaan mahtuu myös poliitikkoja aina persuista vihreisiin. Osuustoiminnan parissa toimii siis varsin monenlaisia ihmisiä. Suvaitsevaisuus on yksi keskeisistä arvoista ja havaintojeni mukaan osuustoiminta-aktiivit ovat tyypillisesti monipuolisuuden puolestapuhujia. Uskotaan siihen, että arkielämän haasteet edellyttävät monipuolisia ratkaisuja. Kyse on siis kaikesta muusta kuin sokeasta uskosta yhteen malliin. Ymmärretään, että yritysten perustehtävät vaihtelevat. Perheyritysten tavoitteet kytkeytyvät yleensä perheen arvoihin, jotka ovat voiton maksimointi monipuolisempia. Osuuskuntamallissa omistaja ei ylipäätään hyödy sijoitetun pääoman kautta, vaan osallistumalla ja palveluita käyttämällä. Perinteinen liiketaloustiede ei ehkä näitä eroja tunnista, mutta varsinaisessa toiminnassa nämä ovat täyttä totta – tosin vaihtelevin painotuksin. Myös yksilöiden motivaatiot vaihtelevat.
Farisealaiset oletukset ovat jo alkaneet murtua, vaikka niillä on edelleen vahva ote monista keskeisistä instituutioista. Perheyrittäjyyden, sosiaalisen yrittäjyyden sekä osuustoiminnan alueilla tutkijoiden ja tutkimustiedon määrä kasvaa nopeasti. Rakennamme uutta liiketaloustiedettä, jossa teoriat, eri yhteisöjen käytänteet ja mattimeikäläisten varsinainen toiminta kohtaavat. Saamme oppirakenteen, joka auttaa poliitikkoja ja virkamiehiä, mediaa ja guruja, johtajia ja konsultteja sekä työntekijöitä ja asiakkaita oivaltamaan yritystoiminnan monipuolisia lähtökohtia sekä eri yritysten vahvuuksia ja heikkouksia erilaisissa tilanteissa. Tällöin on mahdollisuus, että erilaiset taloudellisen ja sosiaalisen toiminnan muodot tulevat paremmin hyödynnettyä. Seurauksena on parempia palveluita yhä useammalle, työllisyyttä, syrjäytymisen ehkäisyä, yrittäjyyttä, talouden kasvua ja yhteiskunnan kehitystä. Hallelujah!
